Corazón de Jesus, metsän märkä suudelma

Hankkeen viimeiselle maastoreissulle lähteminen kai aiheutti sen, etten juuri nukkunut lähtöä edeltävänä yönä. Osallisena oli myös tietoisuus siitä, että nyt piti tunkeutua syvemmälle vuorten sydämeen kuin kertaakaan aiemmin.

Automatka kulki jälleen halki lähes koko laakson. Jokin Alto Mayon sadoista puulajeista oli vaihtanut lehtensä oransseihin kukkiin. Tangarana -puiden latvat kukkivat vaaleanpunaisina aivan kuten viime vuonna tähän aikaan. Vaikka täällä ei ole suuria lämpötilanvaihteluita, luonto kuitenkin elää vuodenaikojen rytmissä, kukin laji omalla tavallaan.

Tutkimusalue sijaitsi Río Naranjoksen valuma-alueella, ja sen nimi oli Corazón de Jesus, Jeesuksen sydän. Luullakseni me kaikki tiedämme, millainen sen pitäisi olla: viisas ja armollinen, suvaitsevainen erilaisuuden ja peloton tuskan ja kuoleman edessä. Armollinen metsä lopulta olikin – se kouli meitä neljän päivän edestä, mutta päästi lopussa ehjinä pois.

San Agustín –niminen kylä oli isompi kuin olin odottanut. Ehkä se oli satelliittikuvan ottamisen jälkeen kasvanut. Tällä kertaa olin käynyt SERNANPin toimistossa Riojassa hankkimassa paremman satelliittikuvan kuin mitä itselläni oli. Se homma sujui aika paljon paremmin kasvotusten kuin aiemmin puhelimessa.

Waiting for departure at the Plaza of San Agustín. In the background the forested mountains of the Alto Mayo reserve. In my mind, I call them pilvivuoret [cloud mountains], since as seen from the valley, they invariably have clouds hanging over them.

A young man with his cargo horse at the plaza  of San Agustín. On the back of the horse there is a typical wooden saddle used to attach cargo bags on horses and mules.

Metsänvartijat olivat sopineet etukäteen paikallisen oppaan palkkaamisesta. Oppaaksi lähti sanagustinilainen isäntä Segundo Rivera, ja muulinajajaksi hänen 19-vuotias poikansa. Minun, Edgardon ja Eliaksen lisäksi mukaan lähti vapaaehtoinen metsänvartija, vastavalmistunut trujillolainen biologi Katia Monzón.

Reitti kulki suoraa jokilaaksoa pitkin. Río Naranjos oli taistellut erilaisten kivilajien kanssa vuosisatoja vaihtelevin tuloksin, ja maa oli kuin ruttuun painettu haitari. Noin viiden kilometrin matkan taivaltamiseen meni yli kaksi tuntia. Tosin tuo viisi kilometriä on tietenkin mitattu linnuntietä pitkin. Todellisuudessa polku seurailee maastonmuotoja ja nousee haitarin mukana ylös alas.

Edgardo Nolasco looking over the  Río Naranjos gorge. In this tilted afternoon lighting, the multitude of filos [mountain ridges] is well revealed. They follow each other in a meandering sequence all the way from the valley to the top of the Alto Mayo mountains at about 4000 m asl.

Etummaisena kulki poika juhtia taluttaen. Toinen juhdista oli muuli ja toinen hevonen – tosin niiden väliset erot olivat mielestäni varsin vähäiset. Muulilla oli pidemmät korvat ja hevosella pidempi häntä, mutta muuten eläimet olivat samankokoisia. Pitkästä hännästä on kuraisilla poluilla lähinnä haittaa. Jossain vaiheessa hevonen kaatui. Isäntä tuli kiireesti auttamaan poikaansa eläimen kanssa. Hevosen selästä otettiin taakat ja sille sihistiin rauhoittavasti: Älä nyt hermostu. Aika pian tämän jälkeen vastaan tuli kaksi polun yli kaatunutta paksua puuta monine oksineen. Poika mustassa hihattomassa paidassaan kulki ensimmäisenä ja kohautti paljaita hartioitaan. Segundo meni myös mutkan taakse katsomaan. Kohta hänen päänsä pisti esiin kasvillisuudesta: No hay paso [ei pääse eteenpäin].

Nostimme rinkat ja reput muulien selästä. Viimeinen puoli tuntia taiteiltiin rinkat selässä ohi mutaisten maanvyöryjen, polun yli kaatuneiden ryteikköjen sekä tavanomaisempien kohtien. Olemme käyneet neljällä pienvaluma-alueella ja jokainen joki on ollut erivärinen. Täälläkin niin oli: rotkon pohjalla virtaava Naranjos oli lämpimänruskea, kuin maitokahvia jossa on vain vähän maitoa. Osasyyllinen oli ilmeisesti pari kuukautta sitten sattunut rankkasade, jonka seurauksena oli tapahtunut useita maanvyörymiä. Niissä savi kasvillisuuksineen päivineen syöksyy rinnettä alas jokeen. Paljas rinne luovuttaa savea jokeen vielä myöhemminkin aina sateen yhteydessä.

Río Naranjos speeding through its gorge. 

VIDEO: Walking over a recent landslide 

Saavuimme hylätylle talolle, jolle Segundo oli leiriä ajatellut. Talo oli niin pieni, etteivät kaikki teltat olisi mitenkään mahtuneet sisälle. Lisäksi metsänvartijat olivat unohtaneet antaa Katialle teltan mukaan. Hetken pohdittuamme Edgardo ja Segundo raivasivat pusikoitunutta tannerta niin, että siihen saattoi laittaa kaksi telttaa. Muovinen kevytpeite viritettiin keppien varaan Eliaksen teltan suojaksi, Edgardo pystytti omansa talon sisälle. Katia ja Segundo päätyivät kävelemään ainakin kolme kilometriä takaisinpäin yöpyäkseen toisessa talossa, jossa asui ihmisiä.

Talon yhdestä seinästä oli pari lankkua irti, ja siitä kömmimme sisään. Siihen olivat myös muurahaiset perustaneet pienen kekonsa, enkä aikonut aluksi astua taloon lainkaan. Kävi kuitenkin ilmi, että murkut olivat pienikokoisia ja rauhallisia. Sen sijaan ulkona telttaraiviolla käveli kolmesenttisiä, joiden leuat näyttivät niin pahansuovilta, että ne saivat minut olemaan varuillani aina telttaan kömpiessäni. Oli ensimmäinen kerta kun teltan ulko- ja sisäkankaan väli oli huvittavan täynnä trooppisia hyönteisiä, joista suurin osa oli suomalaisittain tavanomaisen kokoisia: muurahaisia, hämähäkkejä, kärpäsiä, perhosia ja hepokatteja hyppi, pörisi, tallusteli ja ryömi ympäriinsä niin, että niitä saattoi tarkastella teltan sisältä. Otukset olivat ilmeisen järkyttyneitä siitä, että niiden elinpaikka oli raivattu. Vähitellen ne keksivät muuta tekemistä ja joka yö niitä oli vähemmän.

Robert Elias Mendivil and the abandoned house. A few planks were loose and we sneaked in – notice the ant mound in the lower right corner. The ants proved small and friendly though.

The voluntary guardaparque Katia Monzón, a recently graduated botanist from Trujillo, cooking a dos hornillas [with two stoves; an expression of excellence in cooking] in the abandoned house. In the frying pan cecina, a seasoned and salted meat that is handy for the first field days, and greatly appreciated by most local men.

The corner pillars of the house are not true wood but are made of a trunk of a giant treefern (Cyathea spp.). 

Ensimmäinen yö laskeutui. Naranjos kohisi kumeasti, ja sade ropisi hiljaksiin teltan kattoon. Raivion keskiosa oli likomärkä ja muukin osa hyvin kosteaa, mutta onnistuin sijoittamaan teltan vähäisen kumpareen päälle ja Anjan säilytti kuivuutta sisällään kuin sukelluskello ilmaa.

 

Campsite at Corazón de Jesus.

What my armadillo needed to tolerate in the depths of the forest.

VIDEO: Corazón de Jesus campsite 360 degrees

Ei taloa ilman puroa. Tämänkin talon takaa löytyi pieni ja kirkasvetinen puro, joka syöksyi alas entiseltä kahvipellolta, nykyisestä pusikosta. Segundo leikkasi palmunkuoren kappaleen ja asetti sen puroon vesikouruksi. Kohta käytössä oli jatkuvatoiminen vesihana juomista (kloorikäsittelyn jälkeen), tiskaamista, pyykkäämistä ja peseytymistä varten.

VIDEO: Water tap in the jungle

Aamu valkeni pilvisenä. Kävelimme tunnin verran metsään, jota Segundo oli ajatellut. Tällä kertaa kuvauksemme halutunlaisesta metsästä osui melko hyvin yksiin paikallisen ihmisen käsityksen kanssa, lähinnä kai siksi että metsänvartijat olivat selittäneet asian hyvin. Kyse ei ole vain kielestä vaan myös kulttuurista: jos biologi haluaa tietynlaisen metsän, tarvitaan metsänvartija tulkkaamaan paikalliselle isännälle, miltä sen metsän pitäisi näyttää. Näkökulma metsään on kovin erilainen vuorten juurella sijaitsevassa kylässä kuin satelliittikuvan ääressä työhuoneessa 11 000 kilometrin päässä.

Metsä oli sinänsä hyvä, tuskin koskematon mutta kuitenkin kohtalaisen korkea, koskaan pelloksi raivaamaton. Teimme innokkaasti ensimmäisen tutkimusalan, mutta niitä pitäisi saada neljä samaan jonoon, jonka yhteispituus on 120 metriä. Aluksi metsä näytti jatkuvan samankaltaisena ylärinteeseen päin, mutta noustuamme sinne noin 100 metrin verran, näyttikin siltä, että metsä muuttui matalaksi ja ryteikköiseksi. Segundo sanoi syyksi huonon maan: alhaalla tutkimusalalla se olikin ollut hiekkapitoisempaa kuin aiemmin, ja orgaaninen kerros oli todella paksu, jonkinlaista podsolisaatiota oli siis ehkä tapahtumassa.

Kiroilin mielessäni, kun laskeuduimme alas harjanteelta kaatuneisiin puihin kompuroiden. Putosin oikealla jalallani koloon, ja reisitaskun reuna tarttui viidakkoveitsellä katkaistuun puuntaimen tynkään. Fjällrävenin G1000 –kangasta ei ole helppo repiä, mutta 90 kilon painolla ja pistemäisellä rasituksella se kyllä onnistuu: tasku repesi. Onneksi itse en revennyt.

I have never seen these beautiful ornamental Gesneriaceae in closed forest, but they always occur in path margins and other disturbed places where there is at least a few hours of direct sunlight.

Koko ensimmäinen työpäivä oli pilvinen, ja välillä ripsi vettä, välillä satoi vähän enemmän, mutta pystyimme enimmäkseen työskentelemään. Illalla hylätyn talon peltikatto tarjosi näytteiden käsittelyyn erinomaisen suojan. Ensimmäistä kertaa jouduimme käyttämään hyttyssavuja pitääksemme rantapusikon innostuneet hyönteiset poissa talon sisältä. Ihmiset vetivät puoleensa hyttysiä ja patterilyhty kutakuinkin kaikkia muita hyönteisiä. Bioluminisenssi on täällä ihmeellistä. Eräskin hyönteislaji oli kuin auto: sillä oli kaksi kirkasta oranssia etuvaloa ja punainen takavalo. Nämä hyönteiset todella hehkuvat pimeässä niin, että ne näkee vaikka telttakankaan läpi kun ne lentävät ohi.

Toinen aamu valkeni sateisena. Jo matkalla tutkimusaloille sade muuttui rankaksi. Laitoin sadevaatteet päälle, mutta olin siihen mennessä jo märkä hiestä ja tihkusateesta. Tutkimusaloille päästyä sade kaatui alas niin rankkana, ettei työnteosta tulisi mitään. Jäimme polulle odottamaan. Edgardo viritti aikansa kuluksi kepeistä itselleen majan kahden puun väliin ja levitti sadeviittansa katoksi. Sieltä hän kertoili loputtomia juttujaan kuin mikäkin viidakon ylituomari.

For taking the things and the taros; because I already know who the thieves are and I know them really well. Signature: A Ma.

Kielitaidon puutteiden vuoksi tämä maa pysyy minulle mysteerinä: ehkä se pysyisi muutenkin. Viisi viikkoa olen kuunnellut ihmisten juttuja, ja saatan päästä selville siitä, mitä jutussa tapahtuu, mutta en siitä miksi juttu kerrottiin ja millä tavalla.

Sateessa oli noin tunnin mittaisia taukoja, joiden aikana saimme tehdyksi yhden tutkimusalan lisää. Niitä saatiin juuri ja juuri mahtumaan neljä vaakasuuntaan: metsä päättyi jyrkänteisiin kummallakin puolella. Iltapäivällä sade yltyi. Alkoi olla kylmä. Maanvyörymien pelko hallitsi: tutkimusaloille oli kuljettu seitsemän äskettäisen maanvyörymän yli. Segundo sanoi, että ne olivat tapahtuneet noin kaksi kuukautta sitten. Niissä ei kasvanut vielä mitään, ei edes siementaimia, joten vaikutti siltä, että niistä voisi olla vieläkin vähemmän aikaa. Paikallinen aikakäsitys ei aina ole kovin tarkka: vaikka maanvyörymät pilasivat hetkeksi joen (Puro barro estaban tomando en Naranjos, [Naranjoksessa juotiin silkkaa kuraa]), kukaan ei sano vaikka että toukokuun 16. päivä se tapahtui.

Viimeiseltä tutkimusalalta emme ehtineet mitata puita klinometrillä emmekä kerätä sammalia. Ne työt vaativat sateetonta hetkeä, eikä sellaista enää tullut. Elias sanoi: Ya no nos quiere la Selva. Ya nos aguantó un mes, ahora nos quiere botar [Metsä ei enää halua meitä. Se sieti meitä jo kuukauden, nyt se haluaa heittää meidät ulos].

Metsä sanoo: Hei, hei. / The forest wishes us goodbye.

Lopulta ei ollut enää aikaa odottaa sateen laantumista, mikäli mielimme palata valoisassa leiriin. Niin lähdimme, viileä sade selässä. Päivällä kolme miestä oli yrittänyt tuoda ylhäältä vuoristolaitumelta viittä härkää alas kaupunkiin myytäväksi. Pelkäsimme että eläimet sotkisivat polun ja provosoisivat painollaan maanvyörymiä. Sateet olivat kuitenkin paisuttaneet joen ylhäällä niin, että yli oli saatu vain kaksi eläintä. Kolme oli ollut hukkua jokeen. Iltapäivällä miehet tosiaan kävelyttivät härät ohitsemme. 700-kiloisten eläinten ranteenvahvuiset hännät olivat upeasti kaarella kun ne löntystivät miesten ajamina kapeaa rinnepolkua halki viidakon. Polku ei lopultakaan sotkeutunut kovin pahasti. Eläimistä jäi vain syviä sorkanjälkiä saveen.

Tässä ilmastossa vaatteet kuivuvat huonosti, vaikka ne ripustaisi katon alle talon sisälle. Yleensä hyvänä aurinkokuivaimena toiminut telttanikaan ei onnistunut alushousujen kuivaamisessa, yksinkertaisesti koska aurinkoista hetkeä ei tullut ja ilmankosteus oli sitä luokkaa, että vaatteet pikemminkin imivät lisää vettä kuin luovuttivat sitä.

Campsite Corazón de Jesus and my tent under a treefern. In the rain, the grass rapidly transforms into mud as it is being walked upon.

Käsittelimme näytteet ja menimme nukkumaan. Yöllä sade jatkui. Joen kohinan voimistumisen saattoi kuvitella aistivansa kuulon lisäksi tuntoaistilla. Seuraavana aamupäivänä poika saapui juhtineen kilometrin päähän, ja aloitimme taipaleen takaisin San Agustiniin. Sade seurasi meitä koko matkan, ja kun olimme jo San Agustinin plazalla turvassa maanvyörymiltä, sade tiheni rankimmaksi koko matkan aikana. Seisoin Segundon talon räystään alla ihmettelemässä sateen voimaa.

Vesi alkoi valua alas katua kuin matala joki. Sitä kokoontui kadunvieren ojapahaseen, joka tulvi. Käsittämättömät määrät muoviroskaa, vaatteenkappaleita ja kenkärajoja lähti liikkeelle veden mukana. Niitä tuli talon edustalle aina vain lisää. Penkillä räystään alla istui mummo harmaassa hameessa ja sinisessä villaneuleessa ja tökki harjanvarrella roskia liikkeelle niin, etteivät ne jäisi talon eteen vaan kulkeutuisivat jonnekin kylän yhteiseen suurojaan. Mieleeni tuli, että jos roskilla olisi tuuria, ne päätyisivät lopulta Atlantin valtamereen. Tuntui täysin käsittämättömältä, että olimme sen valuma-alueella.

VIDEO: Rain in San Agustín

Vuoret katosivat sateeseen. Seisoin talon ovella tunnin verran. Sade laantui vähitellen ja vuorenharjanteita ilmaantui yksitellen näkyviin. Näkymä yhdistettynä viileään ilmaan toi mieleeni tutun Itämeren ja sateen loppumisen merkit: miten purjeesta ja sadetakista valuu vettä, ja näkyviin ilmaantuu ensin yksi saari, ja sitten toinen ja kolmas saari. Tunsin syvää kiitollisuutta siitä että olen saanut kokea sateen eri puolilla planeettaa. Kun sade noin puolentoista tunnin kuluttua taukosi, plazan toisen puolen talosta juoksi esiin tumma, hoikka- ja pitkäraajainen pikkutyttö, joka alkoi paljain jaloin juoksennella vesilammikoissa. Ihmettelin tämän maan kosteutta ja ihmisten kauneutta.