Aguas verdes, vihreät vedet

Aguas Verdesin seudulle päästäkseen pitää ajaa koko Alto Mayon laakson poikki. Siellä sijaitsevat Awajún –kansan entiset metsät ja rämeet, nykyiset riisipellot. Ne muodostavat jyrkän kontrastin laaksoa ympäröivien sinisten vuorten kanssa: näyttää aivan siltä, kuin pellot olisi piirretty maisemaan vesivaa'alla. Ja vesihän niissä makaakin.

On the way to Aguas Verdes, the headwaters region of the Alto Mayo, we stopped to see the vivero [nursery] of  the protected area authority. This nursery grows and distributes tree species that can be used in agroforestry. The trees are planted to provide shade for coffee plantations. Ideally, they are native species that provide edible fruit and/or firewood. In the nursery, special organic fertilizer was also being packaged. The method of making this compost is new for the region and will certainly help in nutrient circulation.

Aguas Verdesin seudulla pienet vuoristojoet yhtyvät laakson pohjalla virtaavaksi Mayoksi. Jos olen ymmärtänyt oikein, mayo on ketsuaa ja tarkoittaa suurta jokea. Vähän kuin suomeksi sanoisi "kymi".

Majoituimme Afluenten kylään. Se muodostuu paristakymmenestä talosta, jotka tasapainoilevat nauhamaisena muodostelmana vuorenseinämän ja kylän halki kulkevan valtatien välissä. Tie on sama, joka halkoo Alto Mayon laaksoa. Sitä pitkin pääsee Tyynen valtameren puolelta Amazonian puolelle, vaikka Chiclayosta Tarapotoon. Tässä Pohjois-Perun valtasuonessa virtaa rekkoja. Chiclayolaisten riisinnälkää tyydyttämään jyrisee kuorma mustia säkkejä toisensa perästä, öin ja päivin. Alas vuorenrinnettä tulee säiliörekkoja bensiinin kanssa, kaasusäiliöitä, rakennustarvikkeita ja kaikenlaista muuta mitä ei pressujen alta näe. Skandinaviaa edustavat Volvo-rekat ja Yaran lannoitesäkit. Erityisesti näille rinteille suunnitellulta vaikuttaa kuormaansa nähden pieneltä näyttävä Mitsubishi Fighter. Kaiken tämän jylinän vierellä kylän lapset leikkivät, muulit seisoskelevat ruohoa pureksien ja emännät häärivät talojen vaiheilla. Isännät ovat päivän jossain rinteillä viljelmillään ja palaavat illan tullen. Kyläläiset käyttävät hämmästyttävästi valtatietä olohuoneenaan, vaikka tuon tuosta jylisevä ja tööttäävä ajoneuvo keskeyttää oleskelun. En ole kokenut autoilija, mutta minusta tööttääminen tarkoittaa Suomessa: "Mitä v**tua?! Saa**nan mopoilija!" Perussa se tarkoittaa: "Täältä mä tuun ja mulla on sata lasissa, et varmaan halua jäädä alle sen moposi kanssa."

Afluente is a small village blessed with the most amazing backdrop of forested mountains. Colourful pre-election propaganda does for the painting of many house walls. The main road from the Pacific to the Amazon, Carretera Fernando Belaunde Terry, runs through the village. During our stay, Afluente celebrated its 32:nd anniversary. This meant firing of small rockets, a morning parade of six musicians through the village, and a fiesta with loud music and roasted guinea pigs, ordinary pigs, and chickens for sale.

The house where we lodged in Afluente had running water and a tap that could be closed. I did not find out where the water came from but it definitely made the living easier in this house.

Afluenten talon emäntä oli isoäiti, joka asui talossa ilmeisesti lastenlastensa kanssa. Tämä ystävällinen rouva oli ennenkin majoittanut suojelualueelle meneviä ihmisiä, ja majapaikka järjestyikin metsänvartijoiden kanssa yhteistyössä. Maksoimme emännälle majoituksesta ja myös ruoanlaitosta, joka helpotti kovasti töitä. Annoimme emännälle mukana tuomamme ruokatavarat, yhden annoksen kerrallaan. Emäntä keitti ruokaa avotulellaan, kaasuliesikin oli mutta ilmeisesti kaasu oli loppunut tai liesi oli epäkunnossa. Omat eväämme olivat aika laihoja: riisiä, nuudeleita, makaronia, tölkkipapuja, tonnikalaa, sipulia ja linssejä. Välillä emäntä lisäsi joukkoon omia aineksiaan: taaroa, maniokkia ja jauhobanaania. Kerran makaronin keskeltä löytyi myös pieni torakka. Tiedän, että hyönteisravinto on tulevaisuutta, mutta sillä hetkellä en siitä innostunut, koetin vain olla miettimättä missä otus oli ryöminyt ennen putoamistaan emännän makaronipataan. Tästä huolimatta ruoka oli hyvää ja todella maistui kun palasimme metsästä.

Tie metsään oli, kuten useimmiten, välillä kivikkoinen ja välillä upottavan liejuinen. Muuten se olisi ollut lyhyt ja melko helppo, mutta tiellä oli leveä ja vuolaasti virtaava Serrano –joki. Sen ylitse kulki vaijeri, jossa oli kori, mutta kaikki köysi oli yhdellä rannalla ja kolmessa pätkässä. Mukanamme ollut metsänvartija Javier Tafur kertoi oppineensa Perun armeijassa kalastajansolmun, jolla hän sitoi pätkät yhteen. Sidoimme köyden koriin, käärimme lahkeet ylös ja kahlasimme jokeen koria työntäen. Meitä oli viisi miespuolista työntäjää: Javier, minä, biologi Robert Elias ja tutkimusapulaiset Edgardo ja Ludwin. Johanna pääsi seurueen keveimpänä henkilönä istumaan koriin.

Olimme vain muutaman metrin päässä vastarannasta, kun joki muuttui yllättäen niin syväksi, että vettä oli kaulaan asti. Menetimme kosketuksen pohjaan, sillä virta tempaisi mukaansa. Reppu kastui läpikotaisin. En ehtinyt juuri ajatella sitä, sillä joki tuntui hyökyvän päälle. Roikuin korissa ja vedin itseäni ylävirran puolelle, niin kuin vesi muka olisi siellä matalampaa. Löysin kuitenkin sieltä kiven, jonka taakse sain jalkani. Kiskoin koria, se ei juuri liikahtanut mutta sen verran kuitenkin, että Edgardo sai myös jalat pohjaan. Perun armeijan mies Javier irrotti otteensa ja kääntyi virran vietäväksi. Se kevensi kuormaa sen verran, että saimme Edgardon kanssa korin vedettyä rantaan. Javier pääsi myös rantaan heti joenmutkan takana.

The only way to get to the other side of the Serrano river was by a huairo [suspension wire]. It had a wire and a basket but all rope was initally on the other side. On the first crossing, we had to wade in the turbulent waters of the Serrano, pushing the basket to the other side. Slightly before reaching the bank, the water became too deep and we lost touch to the ground. Hanging from the basket, I managed to drag myself on the other side and got my feet on a rock. I pulled the basket so that Edgardo, holding the other side, also got hold and we got the basket pulled ashore. The only one who made through all this and did not get wet was Johanna Toivonen (in the picture). Behind the clouds, in the background, hides a mountain.

Tässä vaiheessa perse oli kastunut, mutta koko työpäivä edessä. Jossain vaiheessa saapui myös sadetta. Tein jälkeenpäin katsoen viisaan päätöksen lopettaa työ yhden plotin jälkeen. Paluumatkalla kastuin taas, mikä käy ilmi videosta:

Video: FL Suominen näyttää, miten jokea ei pidä ylittää / PhD candidate Suominen shows how not to cross a river.

Seuraava päivä oli mahdollisesti ensimmäinen kokonaan aurinkoinen työpäivä tällä reissulla ja kaksi plottia syntyi helposti. Aamulla meille näyttäytyi gallito de las rocas, Perun kansallislintu. Se oli minulle elämänpinna. Työpäivän jälkeen sanoin, että ehkä virgen de las laderas [jyrkänteiden neitsyt; itse keksimäni pyhimys] oli kanssamme. Elias sanoi ettei tuo kuulosta hyvältä, vaan siltä että joku tyttö on kadonnut.

A view of the forest from Afluente. We worked in the part that appears low in between the mountains. Cloud condensation level can be quite clearly discerned in the background.

A view of Afluente village from the main road. Unfortunately, the mountains lose at least half of their impressive size in any photograph.  

The Afluente house we spent the nights, ate well and had good space to work with the samples. I thank all the residents and particularly the hostess for kind hospitality. In front, coffee beans are being dried in the sun. In the background, to the right, is a pomarosa tree (Syzygium jambos).

Hankkeen työpaja Moyobambassa / Project's workshop in Moyobamba

Olemme olleet nyt kaupungissa kuusi päivää. Näistä kolme ensimmäistä käytettiin näytteiden kunnon tarkastukseen, datan syöttämiseen tietokoneelle ja työpajaan valmistautumiseen, seuraavat kaksi työpajaan ja tämä viimeinen kaupunkipäivä lepoon ja maastotöihin valmistautumiseen.

Here I'm giving my presentation in the workshop. In my opinion, Spanish is a lot more difficult than it first seems. Thanks to Robert Elias Mendivil for correcting my slides – speech comes uncorrected though. Later I heard that it eventually went well although it felt a bit like walking on thin ice.

Työpajassa Turun yliopiston, Conservation Internationalin, San Martinin yliopiston, Alto Mayon suojelualueen ja San Martinin aluehallinnon edustajat etsivät yhteistä säveltä siinä, minkälaista tutkimusta Alto Mayon alueella tarvittaisiin, jotta siitä olisi apua käytännön ongelmiin. Työpajan tavoitteena oli koota yhteen uusia ideoita mahdollisen EU-hankehakemuksen pohjaksi. Oma roolini oli lähinnä esitellä menossa oleva tutkimus.

My improvised sanitation project proposal is no new idea, but nevertheless came to my mind as we walked the districts of Yuracyacu and Sol de Oro. In Finland there is expertise in dry toilets – the challenge would be to find solutions how they would work in these perhumid conditions, and in people's minds.

The participants of the workshop in a joint picture. In the upper row, second from the left, is Ulla Helimo, the coordinator of the BioCuencas project working for Conservation International and based in Moyobamba. Ulla is from Finland but has been living and working in different parts of Peru for ten years now. Her contribution, expertise and wide network of acquaintances in Peru and Finland was essential for the creation of the BioCuencas project.

Mario Ríos, from the Regional Environment Authority of San Martín, explaining how a drainage basin joins different people with different needs. From his presentation, I remember him saying: "Every time it starts raining, we are afraid: Where does the land slide next, where does the flood occur next, where do we find the funds for the repairs?" Extensive deforestation makes some areas more prone to landslides and floods. In this case, forest does have a value other than commercial: it can help in avoiding the costs of natural disasters.

This slide shows examples of threatened plants in the Alto Mayo reserve, and their status (the column on the right). En peligro crítico = critically endangered. Of all these, the orchid Phragmipedium kovachii is surely the most widely known.

This slide shows the plant species endemic to the Alto Mayo reserve. This is a relatively high number of endemism, thinking that the Alto Mayo reserve has an area of 182 000 hectares – in Finland, only the National Parks of Urho Kekkonen and Lemmenjoki in Lapland are larger than this, but they do not have any endemic plant species. The parallel drawn to Finland is of course unfair due to climatic constraints, but nevertheless the Tropical Andes is one of the biodiversity hotspots in the world.

Here a UTU geographer, Carlos Conzales Inca, is explaining the complex flow of groundwater. A big part of annual discharge to the mountain streams feeding the river Mayo is in the form of groundwater flow. Forested areas maintain a permeable surface soil, which helps in keeping a good groundwater infiltration rate. Deforestation causes decrease in groundwater flow and more abrupt peak floods after the rains.

Ivonne Paico, representing the protected area authority in Alto Mayo, explained the basics of the Alto Mayo reserve: why it was created and which problems are confronted now. In the northern part of the reserve, uncontrolled human settlement is the biggest problem. The settlements distinguish in the map as black dots within the green reserve. The grey area around it is designated as the reserve's buffer zone, where human activities should be somewhat limited.

Conservation International is a non-governmental organization that is leading the BioCuencas project. Project funding comes from the Ministry for Foreign Affairs of Finland. Local CI workers had made this very beautiful workshop poster.

Critically looking at the results of the workshop for a synthesis. 

Sol de Oro, kultainen aurinko

Taksinkuljettaja kieltäytyi viemästä meitä Naranjillon kylää pidemmälle. Tarvitaan carro alto [auto, jossa on iso maavara], hän sanoi. Purimme tavarat kyydistä naranjillolaisella autopysäkillä. Kohta ne lastattiin Toyotaan, jonka ainoa ero edelliseen oli nähdäkseni se, että sillä oli tehty sama matka aika monta kertaa ennenkin. Kohta rymistelimme tunnin verran Sol de Oron pikkukylään ja sen takana sijaitseviin metsiin.

On the way to Sol de Oro, we changed the car in Naranjillo. This very experienced Toyota could fit quite a lot of stuff and seven persons inside. Considerable skill is needed to drive the car all the way up to Sol de Oro village, but here these drives are an everyday business.

Sol de Oron aseman metsänvartijat olivat järjestäneet meille kuormajuhtia ja ajajan. Asemalta metsään lähti kuusi ihmistä, kaksi muulia, kaksi koiraa ja hevonen. Ryhmä oli edellisestä kerrasta hiukan muuttunut: maastoapulaisemme Cleilerin sijasta matkaan lähti hänen 45-vuotias isänsä Edgardo Nolasco. Myöhemmin paljastui että hän oli kokenut maderero [puunhakkaaja], jolta nuori Cley oli oppinut sademetsän puiden tuntemusta ja paikallisia nimiä. Sol de Oron asemalta mukaan tuli uusi metsänvartija Fredi Sangama. Muuleja ohjasti David -niminen mies, jonka luokse metsän laitaan olimme matkalla. Muulit ja hevonen olivat juuri tuoneet 300 kiloa kahvipapuja Davidin viljelmiltä kahvinostajalle Sol de Oroon. Nyt ne saivat huomattavasti kevyemmän kuorman. Hevoselle ei riittänyt kunnollista taakkaa ollenkaan, ja ilmeisesti juuri siksi sitä ei käveleminen kiinnostanut. Jos kaakkia ei olisi jatkuvasti vedetty ja tuupittu, eläinpolo olisi jäänyt tyytyväisenä nyhtämään polunvarren kasvillisuutta. Koirat olivat vartioaseman naapurin, ja ne seurasivat meitä koko taipaleen, seuraavan yön, ja metsäänkin saakka, kunnes ne huomasivat, ettei meillä ollut niille mitään ruokaa. Toisena iltana ne katosivat takaisin Sol de Oron suuntaan metsänvartijoiden ruokittaviksi.

This time we got Edgardo Nolasco, an experienced woodcutter from the area, working with us. Here Edgardo is holding the measuring tape for Elias Mendivil on its other end, after first identifying the tree with its local name. For this, he often uses wood characteristics: he cuts a small piece of wood with his machete, and the structure and odour of the wood guides him in species identification. Hundreds of tree species find their home in the Alto Mayo protected forest. In our study, the local name of the tree will be used in biomass estimation: local names may not correspond completely with taxonomic units but they often contain information of wood density. Photo credit: Johanna Toivonen.

Video: Machete -viidakkoveitsen teroitus / Sharpening a machete knife.

Davidin koti sijaitsi suojelualueen reunalla metsäisten vuorten uumenissa. Hänen lisäkseen siellä asuivat hänen vaimonsa ja kolme nuorta tytärtään sekä joukko vaimon sukulaisia. Taloja oli yhteensä kolme. Leiriydyimme pihalle, ja kun ylempänä rinteessä asuva Davidin veli seuraavan aamun hämärissä saapui paikalle kokamälliä pureskellen, yllättivät teltat hänet niin että häntä nauratti.

Video: Sol de Oron leiripaikka / Sol de Oro camp site.

David has built this bridge over the river Naranjillo several times. In the rainy season (from October to April) the river often washes the bridge away. David's family members carry coffee beans in sacks of 50 kg over this bridge to be loaded on cargo animals on the other side. For us, it was enough to get ourselves over the river without falling. In the countryside of Peru, people are often very accustomed to hard work and challenging conditions, winning every obstacle on their way with their own hands, as there is often nothing else to rely upon.

Davidin perhe viljeli jyrkillä rinteillä kahvia myytäväksi ja erilaisia ruokakasveja, kuten taaroa, jauhobanaania ja maniokkia, omaan käyttöön. Pihalla kuopi lauma kanoja ja keittiön takana olevan vajan puisissa karsinoissa pidettiin syötäväksi kasvatettavia marsuja. Parhaillaan oli menossa kahvin sadonkorjuukausi, jolloin kaikki kolme tytärtä ja David itse olivat heti varhaisaamusta rinteillä. Kahvin poiminta tapahtuu käsin, sillä hedelmät kypsyvät vähän kerrallaan ja satokausi kestää kolme kuukautta. Täydet kahvisäkit kuljetetaan Sol de Oron kahvinostajalle muulien selässä.

Kahvin sadonkorjuukaudella alueelle saapuu muualta maasta rosvoja, joiden tarkoituksena on viedä kahvinkasvattajilta rahat. Metsänvartija Fredi kertoi että aseman moottoripyörä ryöstettiin ihan näinä päivinä aseella uhaten kun yksi metsänvartijoista oli matkalla Naranjillosta Sol de Oroon. Paluumatkalla meille näytettiin paikka, jossa pyssymies oli tullut pusikosta moottoripyörän eteen. Yhtenä iltana Davidin talon pöydän ääressä Edgardo oli sitä mieltä, että poliisit ovat usein ihan hyviä miehiä, jotka laittavat henkensä alttiiksi saadakseen rosvot kiinni, mutta että oikeuden virkamiehissä on isoja konnia, joille maksamalla rosvot pääsevät joka tapauksessa vapaaksi. Edgardo ja Fredi olivat molemmat sitä mieltä, että Perun vankiloissa istuu lähinnä köyhiä. Vankilasta puheenaihe kääntyi vankina olevaan ex-presidentti Fujimoriin, jota David nimitti chinoksi [kiinalainen] koska tällä on sukua Japanissa. Fujimorin suhteen perulaisten mielipiteet tuntuvat jakautuvan, mutta tämän talon keittiössä oltiin sitä mieltä että jos Fujimori asettuisi vielä ehdolle niin hän saisi täältä äänen, mutta hänen tyttärelleen Keikolle ääntä ei sen sijaan aiottaisi antaa. Peru on kooltaan vähän kuin Espanja, Ranska ja Saksa yhteensä. En itse ole jättimaan politiikasta juuri lainkaan selvillä. Koska ymmärrän puheestakin parhaimmillaan vain jonkin osan, olen täällä kuin vieraassa universumissa. Suomessa ymmärsin vähän, täällä en mitään, mutta tuossa tietämättömyydessä on silti opettavaista kellua.

A view of Alto Mayo montane rainforest from inside. I must admit that it is often more beautiful from outside, but many great details can only be seen when being in the forest. As compared to lowland rainforests of Peru, there are fewer large trees. This may be due to lower life-expectancy due to steep substrate that makes the trees prone to windfall when the crown gets heavy. It may also be due to the fact that prior to the establishment of the Alto Mayo reserve forest ranger stations, many big trees were cut inside the protected forest. In the picture Fredi Sangama (left) and Edgardo Nolasco (right). Photo credit: Johanna Toivonen. 

Fredi Sangama, working as a guardaparque [forest ranger] taking notes on the collections we made in the Alto Mayo protected forest. The duty of forest rangers is to prevent illegal trading of plants and animals. Fredi made sure we were not collecting anything else than was included in our research permit obtained from the Peruvian Protected Area Services (SERNANP): mosses, ferns and soil. The neighbour's dog, on the left, secretly observed the process. In the picture, on both sides of Fredi, also two young Cyathea treeferns feature. Cyathea genus is listed in CITES convention on international trade of endandered species, mainly because the trunks of adult treeferns are an ideal orchid growing substrate and are over-exploited for the purpose. Photo credit: Johanna Toivonen.

It is often difficult to move about within a vegetation plot established in montane rainforest. The inclination may be so steep that one can use hands as well as legs to get from place to place. Elias Mendivil does here an excellent job with the measuring tape. The tape itself is a gift from my father Jaakko Suominen, who used it in housebuilding in Finland. As he is not going to build any new houses anymore, he sacrificed the measuring tape for rainforest research. Photo credit: Johanna Toivonen.

Most trees are alive, some are dead. Perhaps due to the steep topography, the forests at Sol de Oro featured relatively many treefall gaps, recent and older. As a big tree falls, it generates a gap where the forest regenerates. These gaps are often difficult to traverse. In any case, every step must be carefully planned to avoid accidents, particularly if one lacks the experience that the locals have in moving about. Photo credit: Johanna Toivonen.

Matka metsään oli hiukan helpompi kuin Yuracyacussa, mutta pari virheellistä suunnistusta plotin paikkoja etsittäessä tuotti ylimääräistä hikoilua vaikekulkuisilla rinteillä. Päivä venyi myöhään. Jos ajattelet kesäloma-aktiviteetteja, niin miten olisi ensin seitsemän tunnin kiipeily rinteillä ja sitten kolme tuntia slaavikyykyssä mökin lattialla näytteiden kimpussa? Itselleni viimeinen osuus on tähän asti tuntunut kaikkein raskaimmalta. Työskenneltävä on silloinkin, kun ei enää jaksaisi, alaselkä on jumissa ja parvi hyönteisiä pyörii otsalampun ympärillä riemastuneina. Poissa mielestä on pidettävä ajatukset siitä, minkä takia alun perinkään olin innostunut saniaisista tai väitöskirjasta. Lopulta päädyimme tekemään työtä laulaen. Se oikeasti auttaa silloin kun on melko tiukka paikka. Tosin luulen, että talon isäntä oli ollut aika monessa huomattavasti tiukemmassakin paikassa, vaikka hän työskentelyn aikana katselikin alakerrassa kokamälli poskessa televisiosta jalkapalloa. Työ oli melko raskasta siis vain suomalaisen konttorirotan kapeasta näkökulmasta.

Davidilla oli oma sähköturpiini. Hän oli virittänyt rinteeltä laskevan pikkupuron kokonaan muoviputkeen, jonka alapäässä turpiini oli. Sähköä riitti hyvin televisioon ja useampaan lamppuun, joten sekä talo että keittiö olivat kirkkaasti valaistut vaikka lähin sähköjohdon pää oli Sol de Orossa. Lautasantenni takasi tv-signaalin. Copa América oli käynnissä ja futisjoukkueiden kiihkeää kamppailua seurasivat isännän lisäksi Fredi ja Edgardo. Huoneessa oli maalattia eikä telkkarin lisäksi muuta valoa - tyttäret tekivät nurkkapöydässä käsitöitä pitäen taskulamppua olkapäänsä ja kaulansa välissä. Välillä mietin, onko tämä piha yksi niistä himmeistä valoista, jonka voi nähdä lentokoneesta kun lentää yöllä Andien itärinteiden tummien sademetsien yli. Valojen sammuttua näkyivät vain vuorten ääriviivat ja tuhannet tähdet, kuten taivaanrannassa tuikkiva Etelänristi.

A view of the farmhouse's kitchen. This farmhouse is advanced as it has its own hydroelectric power station, obtaining energy from the flow of a small mountain creek channeled into a plastic pipe. Also the cooking facility is advanced: it has a chimney, a feature that decreases the amount of smoke inside the kitchen to near-zero levels. Wood burning is also advanced as it takes place in a closed space: this reduces the amount of firewood needed. Photo credit: Johanna Toivonen.

Joka yö eivät tähdet tuikkineet: enimmäkseen satoi kaatamalla. Tällä reissulla sade tuli onneksi enimmäkseen öisin, ja viimeiseksi koettiin tämän Alto Mayon matkan ensimmäinen täysi 24 tuntia ilman rankkasadetta. Kuiva kausi on myöhässä, mutta mahdollisesti se on tulossa ja helpottaa huomattavasti työtämme.

Viimeisenä aamuna palkkasimme emännän laittamaan aamupalaa, sillä isäntä halusi lähteä mahdollisimman aikaisin eikä pohjoismainen trangiakeittiömme pysynyt telttojen purun vauhdissa. Emäntä keitti usemman litran pannussa avenaa [kauravelliä, johon laitetaan aika lailla sokeria] jota hörpimme kupeista. Keitettyä vettä ei ollut tarjolla, mutta pyydettyäni kahvivettä emäntä kaasi minulle kupin täyteen avenapannusta, joka oli seissyt niin kauan että hiutaleet olivat laskeutuneet pohjalle. Istuessani siinä yksipuisella penkillä, jalat maalattialla, hörppimässä kaurakahvia, tiedostin aika syvästi mitä tarkoittaa olla valkoihoinen kahviriippuvainen keskellä vuoriston kahviviljelmää. Täältä kahvi tulee, me ostamme sitä, viljelijät saavat rahaa. Maailma on silti kaukana reilusta. Vai vaihtaisitko induktiolietesi puulieteen? Väitätkö, että olet yksin omalla kovalla työlläsi lietesi ja sähkösi ansainnut?

Mitä tarvitaan maastotöihin? What is needed for fieldwork?

Huomenna maanantaina 15. kesäkuuta suuntanamme on taas 4–5 päivän ajaksi Bosque de Protección Alto Mayo. Pakkaaminen on näin sunnuntai-iltana täydessä vauhdissa.

Personal stuff.

Camping stuff.

Food stuff.

Research stuff.

Yuracyacu, valkoinen vesi

Viidestä aiotusta maastopaikasta valitsimme Yuracyacun ensimmäiseksi, koska tunsimme reitin alkuosan jo entuudestaan ja koska siellä sijaitsee myös meille tuttu metsänvartijoiden tarkastuspiste.

Yuracyacun ketsuankielinen nimi tarkoittaa valkoista vettä. Alkuosa piti erikseen oppia, mutta Alto Mayon valuma-alueiden paikannimistä voi jo päätellä, että yacu [suomalaisittain jaku] on vesi.

Yuracyacu on pieni joki. Monet joet virtaavat, mutta Yuracyacu jylisee. Siinä ei ole ainoatakaan suvantopaikkaa, vaan se on yhtä koskea alusta lähes siihen saakka, kun se laakson pohjalla yhtyy Río Mayoon. Joen valkeus kertoo siis myös alueen pinnanmuodoista.

Paikassa, jossa autoille kulkukelpoinen tie loppuu ja kaakaoviljelmä vaihtuu metsiköiksi, kohtasimme muulinajajat: miehen ja pienen pojan. Eläinten selkään lastattiin suurin osa tavaroista. Myöhemmin minulle kävi selväksi, että koko reissun onnistuminen riippui eläinten panoksesta: en olisi mitenkään selvinnyt reitistä 25 kilon rinkka selässä. Viiden kilon repussa oli tarpeeksi.

We began the journey with hard negotiations for the price for half a day's service of two drivers and two mules. The mule driver heard the car driver exaggerate the price due to bad road, and he also decided to double the original price. After one hour of negotiations via phone in a place where there really is no good service of neither of the two big peruvian mobile phone operators, we came to an agreement and got going. The animals were indispensable: the route proved very hilly, slippery and challenging for us. The mule drivers, a man and a very young boy, however, were very accustomed to hard work in the mountains and calmly walked where they were to take us – and back home, too.

Yuracyacun Puesto de vigilancialla mukaamme liittyi 28-vuotias metsänvartija eli guardaparque Crower Chumacero, joka sekä johdatti meitä haluamaamme paikkaan että auttoi myöhemmin kaikissa töissä. Paikan löytäminen ei silti ollut helppoa. Yksikin parin sadan metrin mäki kiivettiin ylös vahingossa. Päädyimme kahteen eri pihaan, joista näki vuorten yli. Asukkaiden kanssa käytiin neuvotteluja siitä, olisiko olemassa polkua joka johtaisi aiotun otostusalueen lähelle. En ymmärtänyt kaikkea mitä sanottiin, mutta pääteemana oli: "Pues no entra la bestia" (Ei muuten muuli siitä pääse).

For orientation we had a laminated Google satellite image print with a grid overlay, a GPS and ordinary compasses.  Before the commencement of this fieldwork, I did not manage to find the time to fix the orienteering problem. My sincere thanks go to Carlos Gonzales Inca for map-making. In the picture Crower Chumacero (left) and Lassi Suominen (right). Photo credit: Johanna Toivonen.

Lopulta päädyimme Yuracyacun rantaan pienelle mökille. Näille mökeille (las casitas) tullaan pääasiassa viljelemään kahvia rahan saamiseksi ja muita kasveja syötäväksi, sekä ehkä myös nauttimaan luonnosta kaupungin vastapainona. Mökin pihasta oli linnuntietä noin puolitoista kilometriä otostusalueelle, joten arvelimme, että pystyisimme kävelemään sinne ilman telttoja ja muita leirintäkamoja noin tunnissa. Tämäkin kertoo jotain maastonmuodoista. Toki me olemme kaukana urheilijoista, mutta varsinkaan joukkueemme perulaiset jäsenet eivät ole myöskään mitään sohvaperunoita.

Mökissä ei ollut ketään kotona, joten Crower ja maastoapulaisemme Cleiler Nolasco päättivät että voimme leiriytyä mökin pihaan yöksi. Kun isäntää ei kuulunut auringonlaskuun mennessä, miehet pystyttivät omat telttansa mökin sisälle, ja käytimme myös mökin keittiötä ruoanlaitossa. Kun lähdimme maastoon, jätimme rohkeasti teltat pystyyn ja Crower kirjoitti isännälle terveisiä pienelle lapulle.

We used the kitchen of an empty hut we found at the path's end. The hut was close to the riverbank of Yuracyacu, so the sound of rapids was a pertinent feature of our camping. We were really lucky to find the hut since these four days in the field were characterized by frequent heavy rain. Cooking, and particularly working with the samples in the evenings, would have been way greater challenges without this modest hut with earthen floor. It later turned out that the hut's owner now lives in Lima and has another guy to take care of the hut and the plantations of coffee, plantain, taro and many other crops. We send our warmest greetings for this hospitality he was unaware of but most likely would have agreed to. I remember, on another occasion in the Peruvian jungle, a local man welcoming us saying: "The house is not big, but the friendship is."  Photo credit: Johanna Toivonen

Lapussa sanotaan: Ystävä, pyydämme anteeksi että tunkeuduimme taloosi, mutta tarvitsimme sitä välttämättä. Pyydämme sinulta että antaisit meille tilan muutamaksi päiväksi. Ystävällisin terveisin: Metsänvartijat.
The note says: Friend, we are sorry for invading your hut. But we needed it urgently. We beg you to give us a space for some days. Yours sincerely, Forest rangers.

Lähdimme aamulla matkaan. Joki oli ensin ylitettävä tukkia pitkin, ei tukkijätkätyylillä vaan raahautuen kuin hyönteinen. Hiki nousi pintaan noin tunnin kävelyllä ylös alas vuorenseinämään uurrettuja polkuja, joista sade ja naudat olivat tehneet mutavelliä. Kävelyn aikana Crower kertoi jotakin elämästä Alto Mayon suojelumetsän vartijana. Uskomattomin tieto oli, että puolentoista päivän kävelymatkan päässä vuoristometsässä on laidun, jossa muuan nuevacajamarcalaismies pitää kahta nautaa. Siellä ne lihovat hiljalleen ja lopulta hän kävelyttää ne markkinoille. Tarina tuo mieleen sadut Suomesta 1800-luvulla.

Crossing the river Yuracyacu via a log that was cut somewhere upstream and was on this place probably because of an unlucky attempt to float it down to the town. In the picture Elias Mendivil, a young biologist from Lima, shows an example of a big-city dweller getting used to countryside lifestyle.

Kun työskentelen rinteellä sademetsässä, on tärkeää tietää mitä on käden ulottuvilla. Vyöllä on monitoimityökalu, jossa on pienet sakset narujen katkaisemiseksi sekä pieni veitsi.  Vyöllä roikkuvat myös jousitetut puutarhasakset saniaisnäytteiden keräämiseen. Rintataskussa on tunnistelappuja, joita kiinnitän kasvinäytteisiin. Oikeassa reisitaskussa on lyijykynä, tussi ja mittanauha. Vasemmalla on kaksi reisitaskua: alemmassa on muovinarua moniosaisten lehtinäytteiden niputtamiseen, liimapaperilappuja suomunäytteiden käärimiseen, minigrip-pusseja pienikokoisille näytteille. Ylemmässä ovat lapseni, nukkuvina, vierekkäin, muovien väliin laminoidussa kuvassa.

Ferns' first step on their long journey from the Alto Mayo montane rainforest to the herbaria of Lima and Turku.

Work with the fern samples continues into late at night. In the shelter provided by the hut it was relatively easy though. Photo credit: Johanna Toivonen

Heavy rain proved that the plastic cover brought from Finland, albeit being of dimensions 3 x 5 m, was eventually too small for comfortable work with the samples. It did however protect the weakest tents from being completely soaked.

The camp site in the hut's garden at Yuracyacu. The Nordic tent Hilleberg Anjan (the red one on the left)  proved rain-hardy also in tropical conditions.

The worst moment of the field days in Yuracyacu: the clinometer, used for measuring the height of trees, apparently imbibed water droplets due to rain and became illegible. It however could be at least temporarily fixed by heating it with lighted matches. We finally got what we wanted: four sample plots done and returned safely to Moyobamba. In the picture guardaparque Crower Chumacero (left) and biologist Elias Mendivil (right).

Kahden pitkän maastopäivän jälkeisenä aamuna purimme leirin. Purku oli onneksi juuri päättynyt, kun viikon mehevin sadekuuro saapui. Läpimärät muulit lähtivät ilmeisen määrätietoisina kotiinpäin heti kun ne oli lastattu: ajajan ei tarvinnut kuin sanoa: HÖSH. Ei sillä, etteikö kavio-ura olisi varsin selkeä. Umpimetsään muulilla tuskin on suurta halua.

Saimme tältä matkalta juuri mitä halusimmekin. Neljä otostusalaa Yuracyacun metsään ja paluun kaupunkiin ilman haavereita. Kaksi päivää aikaa toipua, ostaa uutta muonaa ja huoltaa varusteita tekee silti kaltaiselleni kaupunkieläjälle hyvää. Kaikkeen tottuu, mutta ei neljässä päivässä.

Toyotassa Jeesuksen sydän

Maanantain kallistuessa iltaan lähdimme Moyobambasta naapurikaupunkiin Riojaan. Yleislakko oli alkamassa ja puoleen yöhön mennessä kansalaiset sulkisivat kaikki kaupunkiin johtavat tiet. Syyt olivat minulle osin hämärän peitossa, mutta osa niistä liittyy varmasti siihen, että uuden sairaalan rakentaminen oli pysähtynyt: poliitikot olivat joko kahmineet rahat omiin tarkoituksiinsa tai suunnanneet ne johonkin muualle.

Alto Mayon laaksossa matkustetaan pääasiassa henkilöautoilla ja mopotakseilla. Kaupunkien väliset matkat kuljetaan henkilöautoilla, jotka lähtevät asemilta kuin bussit ikään. Kun vaikkapa Moyobambasta Riojaan menossa oleva Toyota tulee täyteen, se lähtee. Sitten on jonossa usein jo seuraava auto, joten liikkeelle saattaa päästä melkoisen nopeasti.

Autos Cajamarca's station in Nueva Cajamarca. Passenger traffic between towns and villages of Alto Mayo valley is mostly run by small cars. They fit a driver and at least five passengers. This is sometimes aided with an extended front seat. Cars are of varying quality. The big road through the valley, Carretera Fernando Belaunde Terry, is in good condition and generally straight. Dangerous situations arise due to lorries and trucks driving at lower speeds than passenger cars, which leads to a lot of overtaking on a road with only two lanes and sometimes quite a lot of traffic.

Aamulla Riojasta lähdettäessä piti ensiksi löytää tarpeeksi suuri auto kaikille varusteille ja kolmelle henkilölle. Se sujui perulaiseen tapaan helposti - ensimmäinen hotellin tilaama auto oli liian pieni, mutta sen kuljettaja soitti tutulleen, joka saapui kohta paikallle isommalla autollaan.

Jo ensimmäisen viikon kuluessa olemme nähneet monenlaisia autoja, takseja ja niiden matkustajia. Tämän kuljettaja oli kiinnittänyt kojelautaan Jeesuksen kuvan, jossa on rintamuksen kohdalla orjantappuralla ympyröity sydän. Kuorma-autoissa on usein edessä ja takana uskonnollisia iskulauseita, kuten "Mi fe en Dios"(uskoni Jumalaan) tai "Que Dios te multiplique todo lo que me deseas." (Jumala antakoon sinulle monin verroin sen, minkä minulle toivot). Ehkä ne kertovat siitä, että näillä teillä työkseen ajava uskoo henkensä Jumalan käsiin.

Departing from Rioja to Nueva Cajamarca aboard a taxi. Taxis are sometimes working for the same companies that also do the regular routes between Alto Mayo towns. A taxi is, of course, more expensive than a regular car but takes you more directly on the desired location. Getting from Moyobamba to Yuracyacu, for instance, may necessitate three different cars which is cumbersome with a lot of camping and research stuff aboard. It is good practice to negotiate taxi price before getting into one, although the price may still end up being higher than agreed if the driver's understanding of the target location was eventually different than yours, or if the road was worse than expected.

Tässä musiikkivideossa ajamme hetken Riojan kaduilla.

In this music video we drive in the streets of Rioja in a taxi.

Ja edessämme kohoaa metsä...

Kävimme toisen kerran noutamassa vuoden paikalla olleita dataloggereita tällä kertaa Yuracyacun tutkimusaloilta. Se onnistuu yhden työpäivän aikana. Moyobamban hostellinpitäjä soitti taksin, jonka kyydissä pääsimme reilussa puolessa tunnissa Nueva Cajamarcaan, jossa mukaan liittyi työtoverimme, nuori paikallinen ympäristöinsinööri Cleiler Nolasco.

Forest conservation is being promoted in Nueva Cajamarca. The Río Yuracyacu watershed is the town's main water source. Photo credit: Johanna Toivonen.

Matka jatkui mototaksilla kohti metsän reunaa. Noin kolmen vartin kävelyllä olimme viimevuotisilla ploteilla. Päivä oli armollinen - aurinko paahtoi pilvien välistä polulle vain ajoittain.

The mototaxi needed a bit of pushing in the most difficult places - of course the last few kilometres to the plots one can only walk. The mototaxi made the beginning of the trip significantly faster though. Photo credit: Johanna Toivonen

Yuracyacun laaksossa aukeavia syvyyksiä ei meidän kameratekniikallamme ole kovin helppoa vangita. Täydellisesti se tuskin onnistuu millään – se pitää kokea itse. Miltä näyttää, kun sademetsä roikkuu pystysuoraan eri puolilla niin, että vain ylöspäin katsomalla näkee sinisen taivaan? Purolaaksojen seinämiä pitkin kulkee kuitenkin polkuja, joita pitkin pääsee eteenpäin. Metsäisten jyrkänteiden näkeminen saa tuntemaan itsensä hiukan voimattomaksi. Huippu näkyy, mutta sinne ei ole pääsyä.

Yuracyacun varressa on suojelualueen vartijoiden asema, jonka luona kävimme rekisteröitymässä. Vartijoiden tehtävänä on seurata metsän tilaa ja ilmiantaa laiton metsänhakkuu ja uhanalaisten eläinten ja kasvien metsästys ja kauppa. He myös toteuttavat metsiensuojelua tekemällä suojelualueella asuvien viljelijäperheiden kanssa sopimuksia. Näistä kerrottiin esimerkiksi julisteessa aseman seinällä.

Forest conservation measures include "conservation contracts" made between the forest conservation authorities and the local agricultors. If the agricultor agrees to protect the forest and not sell allotments to any more potential settlers, he receives advice, tools and fertilizers for maintaining agricultural production in a sustainable way, without clearing any more forest.

An especially beautiful piece of forest: a bromeliad fully prepared to start flowering. These epiphytic plants start their growth on vertical surfaces of tree trunks and rely solely on rain water, which many of them gather in their hollow leaf bases. The epiphytes are numerous in tropical montane rain forests and they may play an important role in the hydrological cycle by storing, transpiring and slowly releasing rain water. Photo credit: Johanna Toivonen

Keitä me olemme ja miksi olemme täällä?

Biologinen tutkimuksemme Alto Mayossa liittyy Conservation International -järjestön valuma-alueen hallintahankkeeseen nimeltä BioCuencas. Suomen ulkoministeriön rahoittama hanke selvittää vesiresurssien ja biodiversiteetin tilaa ja kestävää käyttöä Alto Mayon alueella.

Tänä kesänä meitä on täällä kolme hankkeelta matka-apurahan saanutta tutkijaa Turun yliopistosta: Johanna Toivonen de Gonzales, joka tekee postdoc -tutkimusta liittyen erilaisten metsien vedenpidätyskykyyn. Jyrkkien rinteiden sademetsät ovat tärkeitä laakson pohjan kaupunkien vesihuollolle. Carlos Gonzales, jonka tutkimukset liittyvät vuoristojokien ja -purojen hydrologiaan. Sitten olen minä, joka teen väitöskirjaa liittyen sanikkaisten käyttöön metsätyyppi-indikaattoreina ja metsätyypittelyyn yleisesti. Tavoitteena on biodiversiteetin vaihtelun kaukokartoitus alueella, mutta  kaukokartoitusta varten tarvitaan myös maastohavaintoja. Niitä keräsimme vuonna 2014 16:a tutkimusalalta ja tänä kesänä tavoitteenamme on tehdä ainakin toiset 16 lisää.

Meidän kanssamme työskentelee kolme nuorta perulaista biologian ja ympäristöalan asiantuntijaa: biologi Elias Mendivil Limasta ja ympäristöinsinöörit Dino Cabrera ja Cleiler Nolasco täältä Alto Mayosta. Yhteistyötä on myös Perun suojelualuehallinnon metsänvartijoiden kanssa. Heiltä on ilmeisesti tulossa ensi viikon maastoreissulle ainakin yksi henkilö ja kaksi muulia.

Collecting data logger from a tree - Finnish style. Photo credit: Dino Cabrera Mestanza

Tänään kävimme viimevuotisilla tutkimusaloilla Moyobamban lähellä Rumiyacussa noutamassa pois lämpötila- ja kosteusmittareita, jotka ovat keränneet tietoja vuoden ajan. Rumiyacu kuuluu viimeisiin Moyobamban kaupungin lähellä oleviin metsäalueisiin, ja se on kaupungin vesihuollon kannalta tärkeä. Metsällä on myös maanvyörymiä hillitsevää merkitystä. Alempana Mishquiyacun valuma-alueella, jossa metsää on jäljellä vähemmän, oli marraskuun 2014 rankkasateiden jälkeen pahoja maanvyörymiä.

Missä on Alto Mayo?

Location of the Department of San Martín in Peru. - Map: Wikipedia

Provinces of the Department of San Martín in Peru. - Map: Wikipedia

Our prospected field sampling plots in a map of the Alto Mayo drainage basin. BPAM = protected area of Alto Mayo forest. Map by Carlos Gonzales Inca - University of Turku.

Alto Mayo eli ylä-Mayo on jokilaakso Perussa San Martínin maakunnan luoteiskolkassa. Olemme Riojan ja Moyobamban provinssien alueella eli kartassa näkyvässä luoteeseen osoittavassa maakunnan "kahvassa". Suuremmassa, Turun yliopiston maantieteen ja geologian laitoksella väitöskirjaa tekevän kollegani tekemässä kartassa, näkyvät aiotut otostusalueet Alto Mayon metsiensuojelualueen sisällä.

Amazonian mittakaavassa olemme todella marginaalin marginaalissa - tästä länteen ei juuri enää ole Amazonian sademetsiä. Otostusalueemme sijaitsevat kaikki laakson länsipuolen vuorenrinteillä. Itäpuolella on vielä yksi sademetsän peittämä vuorijono ja sitten - Amazonasin alanko, jota jatkuu periaatteessa Atlantin valtamerelle asti.

Lentokoneet ovat ihmeellisiä. Matkustaessa tuntuu, että jos yhtä paljon painetta ja insinöörivoimaa olisi suunnattu Länsi-Amazonian metsätyyppijärjestelmän kehittämiseen, se olisi jo keksitty. Tai sitten olisi saatu selville ettei semmoista voi keksiä vaan metsät ovat muutamaa päätyyppiä lukuunottamatta yhtä kaaosta. Mutta tämäkin tutkimus on pieni hippu siinä selvittämisen arvoisessa sopassa.

Lentokoneen ikkunasta näkyi, kuinka Lima rannikkousvineen jäi taakse, hetken kone lensi kohti Tyyntä valtamerta, näkyi San Lorenzon saari, oranssinkeltainen aavikkovuori sinisissä aalloissa. Sitten pilviä, joiden takaa muutama Andien luminen huippu ja Amazonian puolelta vielä niitäkin korkeammalle kohoavia tornimaisia pilviä.

San Martínin maakunnan pääkaupunki Tarapoto sijaitsee 350 m merenpinnan yläpuolella. Kuumuuteen, joka hyökkää päälle heti lentokoneesta poistuessa, ei voi mielestäni mitenkään valmistautua. Ei, vaikka kuinka lenkkeilisi Suomen keväässä liian paljon vaatteita päällä. Seisova tiheä ilma ja polttava aurinko ovat yhdistelmä, jonka voi kokea vain menemällä alankotropiikkiin. Onneksi Moyobambaan (850 m mpy) ajettua ilma muuttuu mukavaksi ja Pohjolan äijällekin helpommaksi hengittää. Hikoilla täälläkin silti saa, koska pääsee kiipeämään jonkin verran ylöspäin. Tutkimusalueet sijaitsevat 1400 – 1500 m mpy välillä.

Tätä kirjoittaessani on hyvin varhainen aamu. Elimistöni on vielä Suomen ajassa. Kukot kiekuvat, mopotaksit pärisevät, hostellin pienen huoneen ikkunassa ei ole koko matkalta lasia vaan pelkkä verho, sisään tunkee savun haju. Tänään mennään viimevuotisille tutkimusaloille etsimään kadonneita lämpötila- ja kosteusmittareita. Seuraavaksi onkin aika kertoa keitä meidän ryhmäämme täällä kuuluu.

Millainen kaupunki on Lima?

Kahden aiemman pikaisen vierailun perusteella Liman suurkaupungista ei tietenkään saa minkäänlaista otetta. Olen nyt täällä vain yhden yön, ja senkin lentokenttähotellissa jatkaakseni tänään kohti Moyobambaa.

Ympärillä pyörivät liikenteen äänet - jatkuva tööttäily ja autojen ja ihmisten virta. Kaikki harmaan rannikkopilven alla. Lentokentän seudun jättimäiset mainoskyltit hallitsevat maisemaa.

Tässä Tyynenmeren rannikon jättikaupungissa on asukkaita enemmän kuin Itämeren suurimmassa kaupungissa Pietarissa. Se tarkoittaa tietenkin myös, että enemmän kuin Suomessa. Lentokenttähotelli on puhdas ja kiiltävä. Tällaisessa ympäristössä voi olla vaikea muistaa, etteivät kaikki paikallisetkaan juo vesijohtovettä keittämättä sitä ensin. Kovin pitkää suihkua täällä en kehdannut ottaa, sillä Liman sanotaan olevan maailman toiseksi kuivin pääkaupunki Kairon jälkeen (en tiedä tarkoitetaanko sillä sademäärää vai asukkaiden määrää suhteessa juomaveden määrään). Liman vesipulasta tuli viime viikolla hyvä suomalaisvalmisteinen dokumentti, joka on vieläkin katsottavissa Yle Areenassa. Eipä uskoisi että S-ryhmä ja Kesko ostavat kaiken parsan ja suurimman osan avokadoista tältä rannikkoaavikolta.

Totta kai aavikkoa on viljelty tuhansia vuosia ennen eurooppalaisten tuloa. Andeilta virtaava Rimac -joki on vain tällä väkimäärällä kutistunut Uskelanjokeakin pienemmäksi puroksi - kaikki menee suurkaupungin vesijohtoihin, joista ei siltikään riitä vettä läheskään kaikille asukkaille.

A snapshot of Lima Airport through the hotel window. Busy traffic 24 h.