Aguas verdes, vihreät vedet

Aguas Verdesin seudulle päästäkseen pitää ajaa koko Alto Mayon laakson poikki. Siellä sijaitsevat Awajún –kansan entiset metsät ja rämeet, nykyiset riisipellot. Ne muodostavat jyrkän kontrastin laaksoa ympäröivien sinisten vuorten kanssa: näyttää aivan siltä, kuin pellot olisi piirretty maisemaan vesivaa'alla. Ja vesihän niissä makaakin.

On the way to Aguas Verdes, the headwaters region of the Alto Mayo, we stopped to see the vivero [nursery] of  the protected area authority. This nursery grows and distributes tree species that can be used in agroforestry. The trees are planted to provide shade for coffee plantations. Ideally, they are native species that provide edible fruit and/or firewood. In the nursery, special organic fertilizer was also being packaged. The method of making this compost is new for the region and will certainly help in nutrient circulation.

Aguas Verdesin seudulla pienet vuoristojoet yhtyvät laakson pohjalla virtaavaksi Mayoksi. Jos olen ymmärtänyt oikein, mayo on ketsuaa ja tarkoittaa suurta jokea. Vähän kuin suomeksi sanoisi "kymi".

Majoituimme Afluenten kylään. Se muodostuu paristakymmenestä talosta, jotka tasapainoilevat nauhamaisena muodostelmana vuorenseinämän ja kylän halki kulkevan valtatien välissä. Tie on sama, joka halkoo Alto Mayon laaksoa. Sitä pitkin pääsee Tyynen valtameren puolelta Amazonian puolelle, vaikka Chiclayosta Tarapotoon. Tässä Pohjois-Perun valtasuonessa virtaa rekkoja. Chiclayolaisten riisinnälkää tyydyttämään jyrisee kuorma mustia säkkejä toisensa perästä, öin ja päivin. Alas vuorenrinnettä tulee säiliörekkoja bensiinin kanssa, kaasusäiliöitä, rakennustarvikkeita ja kaikenlaista muuta mitä ei pressujen alta näe. Skandinaviaa edustavat Volvo-rekat ja Yaran lannoitesäkit. Erityisesti näille rinteille suunnitellulta vaikuttaa kuormaansa nähden pieneltä näyttävä Mitsubishi Fighter. Kaiken tämän jylinän vierellä kylän lapset leikkivät, muulit seisoskelevat ruohoa pureksien ja emännät häärivät talojen vaiheilla. Isännät ovat päivän jossain rinteillä viljelmillään ja palaavat illan tullen. Kyläläiset käyttävät hämmästyttävästi valtatietä olohuoneenaan, vaikka tuon tuosta jylisevä ja tööttäävä ajoneuvo keskeyttää oleskelun. En ole kokenut autoilija, mutta minusta tööttääminen tarkoittaa Suomessa: "Mitä v**tua?! Saa**nan mopoilija!" Perussa se tarkoittaa: "Täältä mä tuun ja mulla on sata lasissa, et varmaan halua jäädä alle sen moposi kanssa."

Afluente is a small village blessed with the most amazing backdrop of forested mountains. Colourful pre-election propaganda does for the painting of many house walls. The main road from the Pacific to the Amazon, Carretera Fernando Belaunde Terry, runs through the village. During our stay, Afluente celebrated its 32:nd anniversary. This meant firing of small rockets, a morning parade of six musicians through the village, and a fiesta with loud music and roasted guinea pigs, ordinary pigs, and chickens for sale.

The house where we lodged in Afluente had running water and a tap that could be closed. I did not find out where the water came from but it definitely made the living easier in this house.

Afluenten talon emäntä oli isoäiti, joka asui talossa ilmeisesti lastenlastensa kanssa. Tämä ystävällinen rouva oli ennenkin majoittanut suojelualueelle meneviä ihmisiä, ja majapaikka järjestyikin metsänvartijoiden kanssa yhteistyössä. Maksoimme emännälle majoituksesta ja myös ruoanlaitosta, joka helpotti kovasti töitä. Annoimme emännälle mukana tuomamme ruokatavarat, yhden annoksen kerrallaan. Emäntä keitti ruokaa avotulellaan, kaasuliesikin oli mutta ilmeisesti kaasu oli loppunut tai liesi oli epäkunnossa. Omat eväämme olivat aika laihoja: riisiä, nuudeleita, makaronia, tölkkipapuja, tonnikalaa, sipulia ja linssejä. Välillä emäntä lisäsi joukkoon omia aineksiaan: taaroa, maniokkia ja jauhobanaania. Kerran makaronin keskeltä löytyi myös pieni torakka. Tiedän, että hyönteisravinto on tulevaisuutta, mutta sillä hetkellä en siitä innostunut, koetin vain olla miettimättä missä otus oli ryöminyt ennen putoamistaan emännän makaronipataan. Tästä huolimatta ruoka oli hyvää ja todella maistui kun palasimme metsästä.

Tie metsään oli, kuten useimmiten, välillä kivikkoinen ja välillä upottavan liejuinen. Muuten se olisi ollut lyhyt ja melko helppo, mutta tiellä oli leveä ja vuolaasti virtaava Serrano –joki. Sen ylitse kulki vaijeri, jossa oli kori, mutta kaikki köysi oli yhdellä rannalla ja kolmessa pätkässä. Mukanamme ollut metsänvartija Javier Tafur kertoi oppineensa Perun armeijassa kalastajansolmun, jolla hän sitoi pätkät yhteen. Sidoimme köyden koriin, käärimme lahkeet ylös ja kahlasimme jokeen koria työntäen. Meitä oli viisi miespuolista työntäjää: Javier, minä, biologi Robert Elias ja tutkimusapulaiset Edgardo ja Ludwin. Johanna pääsi seurueen keveimpänä henkilönä istumaan koriin.

Olimme vain muutaman metrin päässä vastarannasta, kun joki muuttui yllättäen niin syväksi, että vettä oli kaulaan asti. Menetimme kosketuksen pohjaan, sillä virta tempaisi mukaansa. Reppu kastui läpikotaisin. En ehtinyt juuri ajatella sitä, sillä joki tuntui hyökyvän päälle. Roikuin korissa ja vedin itseäni ylävirran puolelle, niin kuin vesi muka olisi siellä matalampaa. Löysin kuitenkin sieltä kiven, jonka taakse sain jalkani. Kiskoin koria, se ei juuri liikahtanut mutta sen verran kuitenkin, että Edgardo sai myös jalat pohjaan. Perun armeijan mies Javier irrotti otteensa ja kääntyi virran vietäväksi. Se kevensi kuormaa sen verran, että saimme Edgardon kanssa korin vedettyä rantaan. Javier pääsi myös rantaan heti joenmutkan takana.

The only way to get to the other side of the Serrano river was by a huairo [suspension wire]. It had a wire and a basket but all rope was initally on the other side. On the first crossing, we had to wade in the turbulent waters of the Serrano, pushing the basket to the other side. Slightly before reaching the bank, the water became too deep and we lost touch to the ground. Hanging from the basket, I managed to drag myself on the other side and got my feet on a rock. I pulled the basket so that Edgardo, holding the other side, also got hold and we got the basket pulled ashore. The only one who made through all this and did not get wet was Johanna Toivonen (in the picture). Behind the clouds, in the background, hides a mountain.

Tässä vaiheessa perse oli kastunut, mutta koko työpäivä edessä. Jossain vaiheessa saapui myös sadetta. Tein jälkeenpäin katsoen viisaan päätöksen lopettaa työ yhden plotin jälkeen. Paluumatkalla kastuin taas, mikä käy ilmi videosta:

Video: FL Suominen näyttää, miten jokea ei pidä ylittää / PhD candidate Suominen shows how not to cross a river.

Seuraava päivä oli mahdollisesti ensimmäinen kokonaan aurinkoinen työpäivä tällä reissulla ja kaksi plottia syntyi helposti. Aamulla meille näyttäytyi gallito de las rocas, Perun kansallislintu. Se oli minulle elämänpinna. Työpäivän jälkeen sanoin, että ehkä virgen de las laderas [jyrkänteiden neitsyt; itse keksimäni pyhimys] oli kanssamme. Elias sanoi ettei tuo kuulosta hyvältä, vaan siltä että joku tyttö on kadonnut.

A view of the forest from Afluente. We worked in the part that appears low in between the mountains. Cloud condensation level can be quite clearly discerned in the background.

A view of Afluente village from the main road. Unfortunately, the mountains lose at least half of their impressive size in any photograph.  

The Afluente house we spent the nights, ate well and had good space to work with the samples. I thank all the residents and particularly the hostess for kind hospitality. In front, coffee beans are being dried in the sun. In the background, to the right, is a pomarosa tree (Syzygium jambos).